Vuonna 2006 löytyy hyvin säilynyt neandertalinihmisen ruumis Huippuvuorilta. Geenitutkimuksen pioneeri Jarkko Kandelin valitaan kansainväliseen tutkimusryhmään, joka ryhtyy selvittämään Jäämieheksi nimetyn löydön perimää. Kunnianhimoinen Kandelin onnistuu kloonaamaan Jäämiehen, mutta kätkee hänet yhtiönsä laboratorioon, jonka ympärille rakentuu myöhemmin kansainvälinen geeniteknologinen imperiumi ja kehityksen suunnannäyttäjä, Genosys Oy.

Neandertalinihminen elää eristyksessä omalaatuisen tiedemiesluojansa varjossa ja pohtii paikkaansa maailmassa, jossa keinoja kaihtamattoman ekoterrorismin ja kaupallisten intressien ajaman geenimanipulaation kädenvääntö on riistäytymässä avoimeksi sodaksi. Eräänä päivänä kohtalo astuu kuvioihin ja hän huomaa joutuneensa nappulaksi pelissä, jonka panoksena on ihmiskunnan ja koko planeetan elämän tulevaisuus. Ohessa avautuu myös Jäämiehen traaginen tarina, ja miten hän aikoinaan muinaisen Suomen läpi vaeltaessaan päätyi hyisen hautansa lepoon.

Samuel on ajatuksia herättävä lääketieteellinen jännäri geeniteknologian uhkakuvista ja mahdollisuuksista. Samalla se on ylistyslaulu arktisesta luonnosta ja ihmisen sinnikkyydestä lumen ja jään valtakunnassa.

SAMUEL_lukunäyte.pdf
Adobe Acrobat Document 266.5 KB